UIMARANNAT: UIMAVEDEN LAADUN ARVIOINTI

I UIMAVEDEN LAATUVAATIMUKSET

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut 2008 asetuksen yleisten uimarantojen laatuvaatimuksista ja valvonnasta. Sen mukaisesti kunnan terveydensuojeluviranomainen arvioi ja luokittelee uimarantojen uimaveden laadun valvontatutkimustulosten perusteella aina uimakauden päätyttyä. Uimarannat luokitellaan joko erinomaisiksi, hyviksi, tyydyttäviksi tai huonoiksi. Tämä perustuu ensisijaisesti pitkäaikaiseen seurantaan, koska se lisää arvioinnin luotettavuutta. Pitkäaikaisessa seurannassa yksittäiset suuret muutokset eivät korostu liikaa eivätkä välttämättä johda suoraan uimarannan luokitteluun huonoksi. Laatusuositusten (KTS. 'Uimaveden laatusuositukset: kasviplankton, makrolevät, jätteet ja näkösyvyys) avulla tarkkaillaan yksittäisten havaintojen avulla uimaveden yleistä käyttökelpoisuutta ja soveltuvuutta uimiseen. Suositusten ylittymisestä ei välttämättä ole vaaraa terveydelle.

Laatuvaatimuksiin liittyvillä tutkimuksilla pyritään selkeästi määrittelemään raja-arvojen avulla, onko uiminen terveysriski vai ei.Uimavesi ei saa aiheuttaa uimareille terveydellistä haittaa (= uimaveden laatuvaatimukset). Haitallisista mikrobeista jäljitetään erityisesti suolistoperäisiä enterokokkeja ja kolibakteereita (kts. ko.mikrobeista sivustoilta otsikon 'Yleisten tutkimustulosten tulkinta' kohdalta). Mikäli niiden pitoisuus on suuri, lisääntyy uimarien riski saada suolistoinfektio. Enterokokkien määrä kasvaa heti, jos uimavettä käytetään käymälänä ranta-puu-ceen tai pusikon sijasta. Ne säilyvät vesistöissä melko hyvin. Runsaat enterokokki löydökset yhdessä E.coli.bakteerien kanssa kielivät usein tuoreesta, jäteveden aiheuttamasta saastumisesta.

Kunkin uimakauden valvontatutkimuksiin sisällytetään neljän uimakauden seurantakalentereiden mukaan otetuista näytteistä määritettyjä suolistoperäisten enterokokkien ja E,coli-bakteerin valvontatutkimustuloksia. Niistä lasketaan tietyt prosenttipisteet, joita verrataan raja-arvoihin. Prosenttipisteen suuruus kertoo, mihin luokkaan ranta määritellään. Näytteitä otetaan myös ennen uimakauden alkua ja sen aikana. Sisämaan ja rannikon uimavesille on asetettu erikseen ko. bakteerien raja-arvot, sillä kyseiset mikrobit säilyvät hengissä eri tavoin riippuen siitä, onko vesi makeaa vai suolaista.

Uimarien omien jätösten lisäksi terveysriskin muodostavat seuraavat vedenlaatua huonontavat seikat:

  • Haja-asutuksen jätevedet, leirintäalueet
  • Maatalouden päästöt (mm. lannan käsittely, eläinten laiduntaminen) ja turkistarhaus
  • Rantavyöhykkeen omat saastelähteet: Wc- ja suihkutilat, rantasaunat, huoltamattomat sakokaivot ja jätevesijärjestelmät, liian lähellä rantaviivaa sijaitsevat kompostit, kasvimaat ja pellot, ravintolat
  • Veneliikenne, satamat, maantieliikenne, bensa-asemat
  • Viemärilaitokset,-verkostot, pumppaamot, ja purkuputket
  • Hulevesijärjestelmät
  • Muut uimaveteen vaikuttavat pintavedet: purot, joet, avo-ojat
  • Teollisuuden jätevedet
  • Eläimet, vesilinnut

II UIMAVEDEN MUU SAASTUMINEN

Mikrobien ohella uimavesi voi pilaantua tai olla uimakelvotonta myös muista syistä. 1990-luvun alusta räjähdysmäisesti lisääntyneen sinilevän eli syanobakteerien pitoisuuksia tarkkaillaan niiden vaarallisuuden ja laajavaikutteisen, voimakkaan toksisuuden vuoksi (kts. sivuistoilta 'Uimaveden laatuvaatimukset' 'sinilevä' kohdalta). Järvisyyhy (kts 'Uimaveden laatuvaatimukset') voi toisinaan kiusata, aiheuttaen näppylöitä ja kutinaa. Vesistöä voi uhata myös kemiallinen saastuminen (öljy, bensapäästöt?, kemikaalionnettomuudet; sivustolla 'Uimaveden laatuvaatimukset)). Ikävä haitta meille kaikille uimareille on eläinten ulosteet rannalla, vedessä kelluvat, hajoamattomat muoviroskat, lasinsirut, pullot, jätteet ja yleinen piittaamattomuus.

UIMAVEDEN LAATUSUOSITUKSET ( jatkoa laatuvaatimuksille ja muulle saastumiselle=mm. sinilevä)

Uimaveden on ennen kaikkea täytettävä terveyteen perustuvat kriteerit (=uimaveden laatuvaatimukset ja muu saastuminen). Sen lisäksi uimaveden laadun on oltava myös muuten käyttötarkoitukseensa soveltuvaa. Soveltuvuuden arvioimiseksi on asetettu laatusuosituksia, jotka koskevat kasviplanktonia, makroleviä sekä uimaveteen joutuneiden jätteiden esiintymistä. Myös näkösyvyys on yksi käyttökelpoisuuden mittari.

Laatusuositusten ylittyminen ei välttämättä merkitse terveydellistä haittaa, vaan kyse on lähinnä ulkonäköön liittyvästä laadusta ja käyttökelpoisuudesta. Suositukset on annettu vain uimakauden yksittäisille havainnoille. Korjaavien toimenpiteiden tarpeellisuus arvioidaan tapauskohtaisesti kunnan terveysviranomaisten toimesta.

  1. Kasviplankton
    Planktonilla eli keijustolla tarkoitetaan mikroskooppisen pieniä vedessä keijuvia eläimiä ja kasveja. Eläinplankton muokkaa kasviplanktonin sisältämän ravinnon muotoon, joka soveltuu suuremmille kuluttajille. Makean veden kasviplankton muodostuu viherlevien ohella lima-, kulta-, pii-, panssarisiima-, nielu-, silmä- ja tarttumalevistä. Myös sinilevät (kts. umaveden laatumääräykset) luetaan kasviplanktoniin kuuluviksi, vaikka ne ovatkin bakteerien kaltaisia syanobakteereita eivätkä leviä.
    Keijusto on täysin riippuvainen ympäröivästä elementistään, vedestä. Veden laatu vaikuttaa suuresti eri lajien esiintymiseen ja runsauteen. Planktonin koostumus muuttuu jo veden ominaisuuksien pienistäkin muutoksista. Tutkimalla keijustoa voidaan saada arvokkaita vihjeitä veden tilan kehittymisen suunnasta. Karuissa, vähäravinteisissa vesissä kasviplanktonin määrä on vähäinen, mutta jotkut levälajit (xxesim. mitkä?xx) voivat runsastua huomattavasti vesien rehevöityessä. Koostumuksen ja määrän pohjalta voidaan arvioida vesistön ekologista tilaa. Siihen vaikuttavat vesistön kuormituksen ohella mm. maantieteellinen sijainti ja valuma-alueen laatu.

  2. Makrolevät
    Makro- eli suurlevät ovat usein silmin havaittavissa. Suomen järvissä makrolevätkään eivät ole kovin kookkaita. Niillä on lehtimäisiä osia ja ne voivat kiinnittyä juurimaisilla lisäkkeillä kasvualustaansa. Muoto on monesti rihmamainen. Makroleviksi luetaan viher-, rusko- ja punalevät. Ne kasvavat usein kallioiden ja rantakivien pinnoilla, mutta saattavat viihtyä jopa 15 m:n syvyydessä. Irrotessaan kasvupinnoiltaan makrolevät voivat muodostaa lauttoja veden pinnalle. Merialueiden tutuin makrolevä on vesirajassa viihtyvä rihmalevä, ahdinparta.

  3. Jätteet
    Uimavesi luokitellaan laadultaan käyttökelpoiseksi silloin, kun siinä ei ole uimisen kannalta haitallisia jätteitä, jotka on rajattu terva-aineisiin (bitumi), kelluviin materiaaleihin ( muovit, kumi, muovipullot) tai lasipulloihin.

  4. Näkösyvyys
    Veden väri ja siinä olevat hiukkaset (muta, savi, pohjasta irronneet hiukkaset ja levät) vaikuttavat näkösyvyyteen. Humuspitoisten vesien näkösyvyys on heikentynyt veden ruskeuden vuoksi. Rehevöitynyt vesi voi samentua runsaan leväkasvuston seurauksena kesällä. Siten näkösyvyyttä voidaan epäsuorasti käyttää rehevöitymisen arvioinnissa. Uimaveden näkösyvyys voi päivän mittaan vaihdella paljonkin, riippuen uimarannan käyttöasteesta ja pohjan laadusta. Rankkasateiden jälkeiset valumat saattavat sumentaa veden tilapäisesti. Mutainen, samentumiselle altis uimavesi voi olla merkittävä turvallisuusriski etenkin lapsille ja hankaloittaa kaikkien uimarien havaittavuutta ja valvontaa.

UIMAVEDEN LAATUVAATIMUKSET,
UIMAVEDEN MUU SAASTUMINEN:

Uimavedestä voi aiheutua myös muita kuin suolistoperäisiin sairauksiin (kts. uimaveden laatuvaatimukset, E.coli ja suolistoperäiset enterokokit) liittyviä haittoja. Näiden terveysriskien todennäköisyyttä ei voida arvioida ko. suolistoperäistä saastumista osoittavien indikaattorimikrobien pitoisuuksien pohjalta. Laatuvaatimusten mukaisen uimaveden laadun ja terveysriskien seuraamiseksi terveysviranomaiset tarkkailevat myös: 1) Sinilevien eli syanobakteerien 2) Järvisyyhyn ja 3) Kemiallisen saastumisen ilmenemistä uimarannoilla.

  1. SINILEVÄT ELI SYANOBAKTEERIT Viimeisten 15 vuoden aikana sinilevien eli syanobakteerien massaesiintyminen on lisääntynyt vesistöissämme ja erityisesti Itämerellä. Ikäväksi ilmiön tekee vakavien terveyshaittojen vaara ja syanobakteerikukintojen ennustamisen ja hallinnan vaikeus. Ainutlaatuisten vesistöjemme virkistyskäytölle sinilevälautat ovat huomattava uhka.

    Ominaisuudet ja ilmeneminen
    Sinilevät ovat maailman vanhimpia eliöitä. Ne eivät nimestään huolimatta kuulu leväkasveihin, vaan ovat bakteereita. Syanobakteerit saattavat värjätä veden räikeän vihreäksi ja runsaimmillaan muodostaa paksuja levälauttoja. Sininen väri ilmenee useimmiten vasta sinilevämassan hajotessa ja solun sisäisen väriaineen vapautuessa. Kukintojen kuivuessa rantakalliolla tai kivillä niitä voi peittää sini-turkoosi kalvo.

    Toiminnaltaan syanobakteerit muistuttavat leviä, sillä ne pystyvät yhteyttämään levien ja kasvien tavoin. Ne ovat yleisiä vesiympäristössä ja luonnollinen osa vesiekosysteemiä. Vasta voimakkaasti lisääntyessään syanobakteerikukinnot aiheuttavat ongelmia. Kun levämassa alkaa värjätä veden vihreäksi tai kellertäväksi ja levä alkaa muodostaa kasaumia, lauttoja, pallosia tai vedessä on silmin havaittavia tikkusia, on aika huolestua.(kts. sinilevän toteaminen).
    Massaesiintymät ovat yleisimpiä runsasravinteisissa, rehevissä vesistöissä ja matalissa lahdissa, joskin niitä on myös havaittu kirkasvetisissä ja suhteellisen vähäravinteisissakin vesistöissä. Tuulen alapuolisilla rannoilla sinilevää tavataan useimmiten, sillä lautat liikkuvat helposti tuulen ajamina.
    Sinilevät ovat hyvin muuntautumiskykyisiä ja sietävät hyvin kasvuoloissa tapahtuvia muutoksia. Niillä on voimakkaan valon sietokyky, ne pystyvät sitomaan kaasumaista typpeä ja sopeutumaan erilaisiin lämpötiloihin sekä kykenevät liikkumaan eri vesikerrostumissa. Sinileviä voidaankin tavata varsin erilaisissa ympäristöissä, kuten jäätiköillä, kuumissa lähteissä, maaperässä ja autiomaissa.
    Sopeutumis- ja muuntautumiskyky lisää niiden kilpailuetua suhteessa muuhun kasviplanktoniin. Tämä sekä sinilevien esiintymistä säätelevät, monimutkaisessa vuorovaikutussuhteessa keskenään toimivat ympäristötekijät vaikeuttavat massaesiintymien todennäköisestä ilmenemisestä annettavia ennusteita. Yleisin esiintymisaika on heinä-elokuu, mutta massaesiintymisiä voi ilmetä vielä myöhään syksylläkin. Otolliset ravinneolosuhteet sekä lämmin, tyyni sää edistävät syanobakteerikukintojen ilmenemistä. Sinilevät viihtyvät seisovassa vedessä.

    Vaarallisia hermo-, maksa- ja solumyrkkyjä
    Viime vuosien tutkimuksissa sinilevät ovat osoittautuneet oletettuakin vaarallisemmiksi. Sinilevistä on löydetty myrkkyjä, jotka ovat vahvempia kuin kobran myrkky. Monet syanobakteerit tuottavat ihmisille ja eläimille haitallisia hermo-, maksa ja solumyrkkyjä. Saastuneelle vedelle altistuminen uidessa, vesiurheilussa tai nieltäessä vettä on vakava terveysriski. Todennäköisin altistumistie on uiminen ja saunominen. Elimistöön voi päästä myrkkyä myös hengitettäessä tai höyrystyneenä. Vaarallisinta sinilevä onkin löylyvedessä tai juotuna. Sinilevätoksiinit eivät häviä keitettäessä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää juomavetenä eikä talous-, pesu- tai löylyvetenä.

    Oireet altistuttaessa
    Syanobakteereille altistuminen voi aiheuttaa kuumetta, kuumeista tai nuhaista oloa, kurkkukipua, käheyttä, korvien, nielun ja hengitysteiden ärsytystä tai ihottumaa sekä silmäoireita. Maksamyrkyt vaikuttavat nimensä mukaisesti maksaan ja hermomyrkyt hermoston toimintaan. Oireet ilmenevät yleensä vuorokauden sisällä altistumisesta. Oireet voivat kestää viikosta jopa pariin viikkoon. Vähäinenkin sinileväesiintymä saattaa sisältää suuria myrkkypitoisuuksia, sillä syanobakteerien toksisuus vaihtelee paljon. Lajien myrkyllisyyttä säätelevät ympäristötekijät sekä lajien välinen kilpailu.

    Lajit ja myrkyllisyyden toteaminen:
    Suomessa noin puolet tutkituista sinilevän massaesiintymistä on havaittu myrkyllisiksi. Yleisimmät sinilevälajit voivat olla joko myrkyllisiä tai myrkyttömiä. Myrkyllisiä massaesiintymiä on todettu Anabaena, Aphhanizomenon,Mcrocystis, Planktothrix ja Nostoc-suvuissa. Niitä voidaan tavata sekä runsas- että niukkaravinteisissa vesissä.

    Ravinne - ja sääolot sekä lajien keskinäinen kilpailu vaikuttavat paljon syanobakteerien ja toksiinien (myrkkyjen) esiintymiseen. Koska toksisuus vaihtelee paljon, voi mitättömältäkin vaikuttava esiintymä sisältää suuria myrkkypitoisuuksia.
    On myös huomattava, että syanobakteerien massaesiintymä voi sekoittua nopeastikin veteen tuulen vaikutuksesta.

    Sinilevien myrkyllisyyden selvittäminen vaatii ensin lajin määrittämisen. Se tapahtuu mikroskopoimalla. Yhdistyksen pyynnöstä Tampajan sinilevänäytteiden määrityksen ovat toistaiseksi tehneet Suomen ympäristökeskuksen tutkijat. Päälajina on aina ollut Anabaena lemmermannii. Sen ominaisuuksiin kuuluu, että se joko on myrkyllinen tai ei ole.Myrkyllisyyden analysoiminen vaatii erityisiä testejä, joita ei aiemmin ole ollut yleisesti saatavilla. Yhtenä kesänä yhdistys teetätti alan erikoisasiantuntijalla myrkyllisyystestin, joka osoitti, että silloinen esiintymä ei tuottanut maksamyrkkyjä. Hermomyrkkyjen esiintymistä ei tuolloin pystytty analysoimaan. Viime vuosina markkinoille on tullut automaattisia mittauslaitteita, joilla voidaan seurata sinilevien määrää j a varoittaa uimareita niistä. Mittalaitteita on käytössä Suomessa joillakin vilkkailla uimarannoilla, joilla sinilevien massaesiintyminen on jokavuotista. Myös myrkyllisyystestit ovat kehittymässä. Yhdistys seuraa kehitystä ja selvittää tarvittaessa mahdollisuudet testien kokeiluun.
    Lisää tietoa sinilevistä saa ympäristöhallinnon verkkosivuilta (http://www.ymparisto.fi), josta löytyy myös jokamiehen tunnistusohjeita ( http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=7611&lan=fi ).

    Syanobakteerien ilmenemistä voidaan myös omatoimisesti seurata aistinvaraisesti ottamalla vesinäyte läpinäkyvään astiaan tai arvioimalla silmämääräisesti niiden runsaus uimavedessä. Sinilevää on vedessä, jos hetken seisottamisen jälkeen esim. vesilasissa näkyy hippusia, jotka alkavat kasaantua ja nousta pintaan.
    Ympäristöhallinnossa on kehitetty neliportainen asteikko sinilevän aistinvaraisen havainnoinnin tueksi ja määrän luokittelemiseksi:
    1. ei havaittu: veden pinnalla tai rantavedessä ei ole havaittu syanobakteereja
    2. havaittu vähän: sinilevää on havaittavissa vedessä tikkusina tai vihertävinä hiutaleina
    3. havaittu runsaasti: vesi on selvästi sinileväpitoista tai veden pinnalle on kohonnut pieniä syanobakteerilauttoja tai rannalle on ajautunut sinileväkasaumia
    4. havaittu erittäin runsaasti: sinilevä on muodostanut lauttoja tai niitä on ajelehtinut rannalle paksuiksi kasaumiksi.


    Miten itse voin yrittää vaikuttaa:
    1. Liity paikalliseen vesiensuojeluyhdistykseen tai perusta sellainen yhdessä ranta- ja valuma-alueen asukkaiden kanssa.
    2. Noudata omalla kohdallasi veneillessäsi ja tontillasi yleisiä vesiensuojeluohjeita. Älä laske pesuaineita tai mitään harmaita vesiä suoraan vesistöihin, puhumattakaan ulosteista. Pese matot kuivalla maalla niille varatuilla pesupaikoilla. Tyhjennä veneen septitankit satamissa niihin varattuihin säiliöihin. Huolehdi oman ranta-alueen hajakuormituksen vähentämisestä.
    3. Vältä viljelyä ja lannoitusta vesistöjen läheisyydessä. Säätele ja rationalisoi lannoitusta. Kasvit selviävät usein mainoksia vähemmillä lannoitteilla ja vuoroviljelyllä. Jos luvassa on rankkasateita, siirrä esim. nurmikon tai marjapensaiden lannoitus kuivempaan ajankohtaan.
    4. Rakenna suojavyöhykkeitä, erottelevia ojia tai laskeutusaltaita viljelysten ja vesistön väliin. Istuta lannoitteita hyödyntäviä ruovikkoja tai pensaikkoja peltojen läheisyyteen.
    5. Älä rakenna saunoja tai WC-rakennuksia liian lähelle vesistöä. Siirrä komposti kauas vesirajasta tai veteen laskevasta purosta. Huomioi myös rankkasateiden jälkeiset, kohonneet valumat vesistöihin.
    .

  2. JÄRVISYYHY
    Järvisyyhyksi kutsutaan uinnin jälkeen ilmenevää voimakasta ihon kutinaa, jonka aiheuttavat Sercaria ocellata-imumadon toukat. Ne ovat vesilintujen loisia, ja vedessä kotilot toimivat niiden väli-isäntinä. Järvisyyhyä todetaan yleensä matalissa, ruovikkoisissa vesissä. Vesilintujen sijasta toukat voivat kotiloistaan vapautuessaan tunkeutua myös ihmisen ihoon. Seurauksena on eriasteinen ihon ärtyminen, kutina ja näppylät. Kutka lievenee yleensä muutamassa tunnissa, näppylät saattavat kestää aikansa.
    Toukkien määrää vedessä voidaan vähentää niiden elinolosuhteita heikentämällä eli käytännössä uimarannan yleisellä kunnossapidolla, kuten niittämällä ja hiekoittamalla uimaranta. Syyhyä voi yrittää välttää tai lieventää käymällä suihkussa tai hankaamalla karhealla pyyhkeellä heti uimisen jälkeen. Matalassa, ruovikkoisessa vedessä ei kannata kahlata, vaan pistäytyä uimassa suoraan laiturilta.
    Jos veden todetaan aiheuttavan syyhyä, toimenpiteisiin ryhdytään tapauskohtaisesti. Tarvittaessa kunnan terveysviranomaisten on annettava määräys korjaaviin toimenpiteisiin ryhtymisestä sekä annattava ohjeet ja määräykset terveyshaittojen ehkäisemiseksi.

  3. KEMIALLINEN SAASTUMINEN
    Vaikkakin uimarin kannalta veden mikrobiologinen saastuminen on merkittävin ja todennäköisin riski, voi uimavesi voi saastua myös kemiallisesti, öljypäästön tai kemikaalionnettomuuden vuoksi. Lievä öljypäästö saattaa korjaantua itsestään. Se voi myös vaatia erillisiä korjaavia toimenpiteitä, jolloin yleisölle tulee tiedottaa ja antaa tarvittavat ohjeet ja määräykset terveyshaittojen välttämiseksi.